2012

Tammikuu - sillon oli ylikylmä ja olin kauheen vittuuntunu ja väsyny kaikkeen himassa olemiseen. Näihin aikoihin kuitenkin onneks tutustuin Janetteen, joka piristi kummasti mun päiviä. Harjotin wannabetaidekuvailua, sekä musta ja Allusta napattiin eka yhteiskuva. Tästä kuusta mulle ei jääny paljo muuta mieleen ku yleinen ketutus ja megaforce.

Helmikuu - Mä muistan tästä kuusta erityisesti mun pitkään jatkuneen sairasteluputken ja isosleirin. Olin tän kuukauden ajan aika hyväntuulinen ja kaikki kaverisuhteet oli mallillaan! Tän kuukauden kohokohta oli laivamatka Jessikan kans. Yritin myös epätoivosesti värjätä hiuksiani punasiks ja oikeestaan toi punertava väri oli ihan jees. Helmikuu oli varmaan yks parhaista kuukausista koko vuodessa ja muistelen sitä aika lämmöllä.

  Maaliskuu - se oli oikeestaan ihan jees, vähä sellane mitään sanomaton. Tutustuin Lindaan entistä paremmin ja aloin kuvaileen entistä enemmän. Tein kuvausreissuja mm. Riinan ja Janeten kans, ne oli kivoja. Mut eniten kaikista, ootin että peruskoulu loppuu, koska en oikee enää viihtyny tuolla koulussa ja alko olla ongelmia nii opiskelussa ku kaverisuhteissaki.

 Huhtikuu - Varmaan yks mun vuoden huonoimmista kuukausista. Musta ei tykätty, mulla ei menny kovin hyvin ja ainoot kaverikuvat koko kuun ajalta on mun serkkujen kans. Otin anonyymikommentoinnin pois mun blogista, koska sain hirveesti paskaa niskaan. Aloin olla aika loppuunkulunu ja halusin äkkiä kesän. Kivoja muistoja oli kuitenkin perinteinen pääsiäisretki serkkujen kans ja se, että löysin Pyhimyksen huikeen musiikin.


Toukokuu - Elämä alko taas hymyileen ja mulla on hirveesti ihania muistoja tosta kuusta. Rakastan toukokuuta, siks että mulla on synttärit, siks että on kesä ja siks että on lämmin. Meillä oli koulussa ysipäivä, johon pukeuduin lumikiks. Vietin ihan sikana aikaa mun kavereitten kans ja käytiin luokan kaa leirikoulussa. Mulla on ihan sikana kuvia tän kuun ajalta.



Kesäkuu - Voiko loma ees olla huono? Vaikka ilmat oli sateiset ja kylmät, mä muistelen mun kesää lämmöllä. Vietin parhaat hetket Muuramessa serkkujen kans ja valokuvasin paljon. Meillä oli vikellysnäytöskin ihan kesäkuun alussa ja valmistuin vihdoin peruskoulusta! Mä jotenkin rentouduin iha kokonaan, kun pääsin pois koulunpenkiltä ja rutiinit sai unohtua.


Heinäkuu - mun koko vuoden paras kuukausi. Keskikesä, paljon ihanaa tekemistä ja rentoilua. Tän voisin elää uudestaan ja uudestaan. Olin hirveesti Lindan kans. Mä olin sen rippijuhlissa hovikuvaajana ja oltiin Wanajafestareilla töissä. Mut kaikista ylivoimasin kokemus oli Barcelonan matka Aleksin kanssa. Se oli paras ulkomaanmatka ikinä!

Elokuu - se oli aikaa, jollon näin eniten kavereita. Hyvästelin mun parhaan kaverin Essin, kun se lähti vaihtoon. Alotin opinnot Amiksessa liiketalouden puolella ja sain hirveesti uusia tuttavuuksia. Tosi nopeesti tärkeiks mulle tuli Janika ja erityisesti Anni. Kehityin näihin aikoihin valokuvauksessa tooosi paljon ja raahasin kameraa aina mukana. Parhaimmat kokemukset oli varmaankin äitin 50-v synttärit ja Essin läksiäiset. Ja Allun ja mun vuosipv!


Syyskuu - mun bloggausinnon kannalta tähtiaikaa. Kuvailin paljon ja tosi paljon. Olin kauden viimesissä vikellyskilpailuissa, joiden jälkeen aloinkin haaveilla maajoukkueesta. Musta ja Aleksista otettiin varmaan paras yhteiskuva ikinä. Muuten kaikki olikin aika perusarkee. Tunsin vihdoin kuuluvani joukkoon ja olin tutustunu ihan hirveesti kaikkiin ihaniin ihmisiin.

Lokakuu - siitä tulee ekana mieleen syysloma. Olin hirveen syvällisellä tuulella ja kaikenlaisia taide- ja angstipostauksia tuli enemmän ku laki sallii. Kaikkein paras juttu koko kuusta oli kun oltiin pienellä porukalla viettämäs iltaa Rebekan luona. Se oli huippua. Äitin synttäreitä juhlittiin myös uudestaan, kun sukulaiset järkkäs yllätysjuhlat! Gagnamstyle kulutettiin loppuun ja nautin lähes kokonaan reenivapaasta kuukaudesta.




Marraskuu - mun kuvailulle ei tullu loppua ja eniten koko kuukauden ajalta mulla on näitä "taidekuvia." Näin pitkästä aikaa Janettee ja muita kavereita, olin koko marraskuun aika kiireinen, eikä ollu aikaa mihkään. Parhain muisto on isosleiri, mun uusien lempparityttöjen seurassa. Ja tietty onnistuneet kuvat!


Joulukuu - aivan mahtava kuukausi! Sain kokee niin paljon kaikkee ihanaa ja tuntuu et oon kasvanu ihmisenä tän vuoden aikana ihan älyttömästi. Oon muuttunu, mun kaverisuhteet on muuttunu, mut tässä sitä ollaan, eikä kaduta. Huippujuttuja joulukuulta oli esimerkiks serkun ylppärit, SHM:n keikka ja maajoukkueeseen pääsy. Tää oli ihana kuukausi ja ihana lopetus vuodelle 2012. Tää vuosi ei ollu mun elämäni parhaimpii, mut jotkut kuukaudet oli.

28 kommenttia:

  1. vau, en tiennytkää et harrastat vikellystä :)! ite harrastan ratsastusta, ja ois kiva alottaa myös vikellys mut tääl päin ei oo sellasta tallia :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo, no on sitä tullu jo melkee 7 vuotta reenattua! :) Ite ratsastan myös, mut se on vaa sellane sivujuttu ja panostan si enemmä vikeltämiseen. Toivottavasti sullaki on joskus mahis kokeilla. :>

      Poista
  2. Tuli tosta kuvasta mielee mis oot lumikkina, niin se neloselta tuleva sarja Olipa kerran ja oot kyl vähän sen "lumikin" eli Ginnifer Goodwinin näkönen :> eli siis huikeen nätti! kiva postaus =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, oon muuten kuullu ton parikin kertaa! :D kiitos tosi paljon! :)

      Poista
  3. järkyttävän ihania kuvia ! oispa mullaki kuvia niin paljo, että voisin tehä tollasia kollaaseja :d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos! :) nyt sit tänä vuonna kuvaat reilusti et saat kollaasin tai parikin aikaan. ;>

      Poista
  4. Oot niin huippu kaunis :) ootte tosi söpöjä sun poikaystävän kanssa ;)

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus ja tää sun blogi on niin ihana. :)

    VastaaPoista
  6. voi muru mun nimi oli monessa kohtaan, hirmu kova ikäväkin olis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii kulta, oot nimes maininnan ansainnutki. Viikonloppuna nähdään. ♥

      Poista
  7. hei täähän on ihan sairaa hieno idea tehä tällänen kooste ! Wow <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii hyvä jos sait idean tästä! :)

      Poista
  8. Oiii aivan ihana postaus :--) <3

    Ja sulle ois haaste mun blogissaaa!

    http://m-a-r-j-a.blogspot.fi/2013/01/eight-random-things-about-me.html

    VastaaPoista