2013

Vuosi on jo vaihtunu 2014 puolelle ja päätin, että nyt on viimestään hyvä aika pysähtyy miettiin viime vuoden kohokohtia, muistella kuukausi kerrallaan mitä tuli tehtyä! Mä oon ainakin huomannu itessäni muutoksen. Oon alkanu löytään enemmän omaa tyyliäni, pukeutunu pikkuhiljaa just sillain miten tahon. On kiva huomata se, kun kattelee viime vuoden kuva-arkistoja! Nyt on aika palata viimesen kerran kurkkaan, mitä mun vuosi 2013 pitikään sisällään! Hyvää uutta vuotta kaikille! Toivottavasti teillä oli upee vuodenvaihde!

tammi Tammikuu - Muistan parhaiten tammikuusta sen, et oli ihan sairaan kylmä. Pakkasta oli lähemmäs kolkyt astetta ja olinki aika paljon turhautuneena kotona, kun en päässy mihkää. Kuuntelin ihan kokoajan Pyhimystä ja aloin tutustuun Jujunkin musiikkiin paremmin. Kuvailin jonkinverran, vaikka olinkin huono ja tein pitkästä aikaa uuden bannerin (alarivi reunimmainen kuva oikeelta). Otin myös viimesen vessapeilikuvan, enkä oo ton jälkeen kuvaillu kylppärissä, hyvä mä! Tammikuussa myös viimeks värjäsin hiukset ite purkkivärillä.

helmi

Helmikuu - Helmikuussa olin vuoden ekalla maajoukkueleirillä ja yritin löytää motivaatiota talven keskeltä. Sain myös pitkästä aikaa uuden puhelin, Lumia 920, jonka osto ei oo vieläkään kaduttanu. Kävin kuvailemassa serkkujen wanhojen tanssit ja vietin ehkä parhaan bileillan ikinä wanhojen jatkoilla! Me Allun kans myös nautittiin helmikuussa puoltoistavuotispäivästä. ♥ Macklemore & Ryan Lewisin Thrift Shop kulutettiin täysin puhki!

maalis

Maaliskuu - Tää kuukausi oli aika tapahtumarikas. Ensin olin koko viikonlopun kestävällä viimesellä ja huikeella isosleirillä, jonka jälkeen lähinkin jo parii päivää myöhemmin ekalle maajoukkueleirille ulkomaille. Ruotsin leiri oli tosi jännä kokemus, mut olin mä ihan hukassa siellä kun kaikki ei puhunukkaan Suomee. Me tehtiin myös perinteinen pääsiäisretki Aulangolle sukulaisten kans ja kävin maaliskuun aikana leffassa tosi monta kertaa. Rahaa palo ja kaikki vaan ruokaan, hups. Ja noi yhessä kuvassa näkyvät maiharit oli mulla jalassa joka päivä, oikeet luottokengät!
  
huhti

Huhtikuu - Huhtikuussa mä treenasin tosi paljon kevään ekoja kisoja varten ja kärrynpyörä hevosen selässä alko tuntuu jo mahdolliselta. Aloin myös löytää omaa tyyliäni yhä enemmän ja enemmän ja ostelin bleiserin, armytakin ja pukeuduin just silleen miten halusin. Parhaiten huhtikuusta muistan jääkiekon harjotusmaajoukkuepelin, joka käytiin Allun kans kattomassa. Muistan myös fresnoreissun Armin ja Saran kanssa, näihin aikoihin lähennyttiin tosi paljon ja huomasin miten hyviä kavereita ne mulle on! ♥ Kevät alko pikkuhiljaa olla ihan kunnolla tulossa, se oli kivaa!


touko

Toukokuu - Päällimmäisenä mielessä toukokuusta on vikellyksen kisakauden avaus, ja ekat kisat meni mun osalta ihan surkeesti ja olin tosi pettyny. Toukokuussa myös vietettiin äitienpäivää ja juhlin mun 17-vuotissynttäreitä. Olin toisaalta tosi innoissani, toisaalta tosi turhautunu. Enää vuosi maagiseen täysikäsyyteen! Söin toukokuussa myös tosi paljon ulkona, millon kavereitten, millon Aleksin kans. Vietin paljon aikaa vanhan merkoluokan tyttöjen kanssa. Huvittavin muisto kaikista on kuitenkin mun, Saran ja Armin epätoivonen grillikauden avaus. Valittiin päiväks just sellanen kun ukkosti, sato rakeita ja oli kylmä. Siellä me sit paleltiin ja grillailtiin katoksessa rakeitten ropistessa. Toukokuu oli huikee kuukausi, yks parhaimmista!

kesä

Kesäkuu - Se ei vaan voi olla edes huono! Kesäkuussa mä rentouduin, vietin upeita hetkiä kavereitten kans ja valokuvasin paljon! Essi tuli vihdoin takas vaihdosta ja tuntu upeelta nähä se pitkän vuoden jälkeen! Vietin myös parhaan juhannuksen ikinä serkkujen kans mökillä. Kaikenlisäks me tehtiin Allun kaa oma mökkireissu, mikä sekin oli omanlaisensa kokemus ulkovessojen ja lepakkojen kans. Parhaat muistot kesäkuulta on ehottomasti makkaran grillaaminen öisin ja upeet auringolaskut. Samoin lettukestit huipputyttöjen kanssa. ♥ Oli ihanaa valvoo myöhään ja vaan nauttia työttömänä olosta, haha!

heinä

Heinäkuu - muistelen tätä lämmöllä! Ulkona oli tosi lämmin, aurinko paisto joka päivä ja nautin kylmää kokista lasipullosta dippaillen ekaa kertaa mansikoita suklaaseen. Mä rusketuin, mä reenasin, mä värjäsin hiukset. Mun veljellä oli myös rippijuhlat heinäkuussa, joihin sain ostaa uuden mekon. Eniten vietin aikaa Ainon kanssa (jos luet tän, muista että olet ihana! ♥). Kohokohta koko kuukaudesta oli ehottomasti Indiedays Inspirationiin pääseminen, tuhannen lukijan rajan rikki meneminen ja Janeten juhliminen täysikäseks! Ja ehdottomana ykkösenä Musen keikka eturivistä, se oli täydellistä! Tule takaisin kesä...

elo

Elokuu - Elokuussa vietin viimesiä hetkiä kesästä nauttien. Kävin serkkujen luona Muuramessa ja se oli ihan huikee reissu. Pääsin ekaa kertaa koskaan purjehtiin ja en ois voinu loppulomaa viettää paremmin. Elokuussa Juju vei paikan mun sydämestä ja ostin levyn sen keikalta. Sain siihen nimmarin ja vielä pusun poskelle. Elokuussa en muuta kuunnellukkaan! Koulu myös alko ja olin siitä innoissani (not). Pääsin myös vihdoin toteuttaan mun haaveen pellolla kuvailemisesta, se oli siistiä! Tein myös ekan videon mun blogin historiassa ja me Allun kanssa juhlistettiin meijän toista vuosipäivää!

syys

Syyskuu - Tää oli ehdottomasti kuvauksellisesti rikkain ja paras kuukausi koko vuodesta. Joka ikisessä paikassa mulla oli kamera, kuvasin kaikkee ja kaikkia. Se oli huippua ja sain ihan sika kivoja pictureja aina. Toi usvanen laiturikuva on edelleen mun lemppari, paras kuva mitä oon koskaan ottanu. Me juhlittiin mun kahen sukulaisen viiskymppisiäkin syyskuussa ja se oli tosi kivaa. Tykkäsin ja tykkään edelleen viettää aikaa sukulaisten kans. Mä myös ravasin jatkuvasti Tampereella, olin siellä ihan sika usein. Syyskuu oli kaikinpuolin ihana, tutustuin sillon paremmin Alinaan. ♥

loka

 Lokakuu - Muistan lokakuun tosi värikkäänä kuukautena. Lehdet oli ihania ja ruska oli hienoin pariin vuoteen. Kävin paljon kuvailemassa Saran kans ja vietin Allun kaa aikaa käyden kahvilla ja leffassa. Mahtu tähän kuuhun myös ikäviä uutisia, kun mun toisella kissalla todettiin nivelrikko. Se oli aika rankkaa. Mä myös sain kuulla päässeeni taas maajoukkueeseen, joten treenaaminen alko taas ihan täydellä teholla. Lokakuussa tein muuten parhaat kirpparilöytöni koskaan. Toi sininen bleiseri minkä ostin, on edelleen yks mun lempparivaatteista!

marras

Marraskuu - Tää oli ehottomasti mun vuoden huonoin, tylsin ja mitäänsanomattomin kuukausi. Postauksia ilmesty peräti kuus kuukauden aikana ja ulkona oli tosi pimeetä ja harmaata. Mä olin työssäoppimassa, tein pitkää päivää ja olin ihan poikki. Marraskuusta jäi kuitenki hyvänä muistona mieleen määräaikasen työpaikan saaminen Topsportista! Aloin jo olee innoissani joulusta ja tein lahjalistankin blogiin! Kävin myös kauden ekalla maajoukkuleirillä hakemassa motivaatioo ja treenaamassa. Kokonaisuudessaan marraskuu oli turha, tosi turha kuukausi.

jouluJoulukuu - vuoden viimenen kuukausi. Tää on vielä tosi vahvasti mielessä ja muistan melkee jokaisen päivän. Ostin uudet ihanat juoksukengät, joiden ansiosta kävin paljon lenkillä. Mä myös tein aika paljon töitä, yritin nähä kavereita ja fiilistelin lunta sen hetken aikaa kun sitä oli. Joulukuu oli hyvä kuukausi. Sain sen aikana myös takas yhen pitkään poissa olleen ja kaipaamani kaverin. Joulu yllätti mut ja koko kuukausi meni jotenkin tosi nopeesti. Mut ei se mitään, vuoden oli aikakin jo vaihtua!

40 kommenttia:

  1. Oi, aivan ihana postaus jälleen kerran ! <3

    VastaaPoista
  2. tosi tosi tosi ihana postaus <3 nää kuvat on ihania :3

    VastaaPoista
  3. Ihan huippu postaus! Kirjotat niin sujuvasti ja noi kaikki kuvat on ihan huippuja! Ja tätä, kun lueskelin niin tajusin tosissani, että on tullut sunkin blogia luettua jo yli vuoden, ihan uskomatonta. Mahtavaa myös, että vielä bloggaat ja toivottavasti bloggaatkin vielä pitkään! :-) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoss tosi paljon! Ihanaa kuulla että joku on jaksanu jo näin kauan pysyä mun mukana ja olla lukijana! Arvostan tota tosi paljon! ♥ :)

      Poista
  4. Tosi ihanasti oot toteuttanu tän postauksen! tykkäsin hirmusesti :3 Ja jujun levy bongattu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että onnistuin! Ja haha jep, Juju on huippu! ;>

      Poista
  5. Niin ihana postaus as always! :-) <3

    VastaaPoista
  6. missä koulussa oot ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämeenlinnan amiksessa, liiketalouden puolella :)

      Poista
  7. toistan tän varmaan aina mut tää oli älyttömän ihana postaus! huomaa kyllä että oot panostanu tähän täysillä, kaikki kuvat ja tekstit ja biisit. sun blogi ei suotta kuulu mun lemppareihin:--)

    haha mullakii on synttärit toukokuussa ! d:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitooos, se on hyvä jos tykkäät! ♥ Parhaani teinkin! :)
      Hahah cool, monesko päivä! xd

      Poista
    2. vika päivä, 31.5 :) ei tainnu sentää samalle päivälle sattua!

      Poista
    3. Haha, ei ihan! Mulla on 22 pv! xd

      Poista
  8. ihana postaus, tykkäsin :---) hihii

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus ja tosi laadukkaat kuvat! Mistä oot ostanut noi pirteet juoksukengät? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :> Ne on Hämeenlinnan Topsportista, tosin viime kesän mallistoo et ne ei ainakaan tällä hetkellä oo vissiin myynnissä. Vastaavia kyl löytyy!

      Poista
  10. Oi vitsi miten ihania ja hyvälaatusia kuvia!(:
    Miten/missä oot muokannu ton tammikuun 6 kuvan?:---D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos, pieninä ne näyttää onneks hyvälaatusilta, vaikkei kaikki ihan sitä olekkaan, haha! :-D
      Ja se kuva on muokattu Be funkyssä! :)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla että tykkäsit! ♥

      Poista
  12. Tosi kiva postaus! Ihanan tunnelmallisia kuvia, varsinkin syyskuun ja lokakuun kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Ite tykkään kans just eniten syyskuun kuvista! :)

      Poista
  13. Aivan ihania kuvia :)
    Olis kiva lukee vikellyksestä enemmänkin, oon lukenu sun blogia n. puolivuotta ja en edes tienny että harrastat vikellystä, tai sitten en vain muistanut :D Jatka samaan mallin bloggailua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! ♥
      Haha, hassua ettet oo huomannu vikellystä käsitteleviä postauksia! Ei niitä usein oo, mut toisinaan. Yritän kyl saada pitkästä aikaa taas jotain treenipostausta tänne yms, kun vaan olis joku kerta mahdollisuus ottaa kamera treeneihin mukaan! Pidän mielessä! Mut niitä odotellessa voit lukee vanhempii vikellyspostauksii. Vikellykselle on mulla meinaan oma tunniste tuolla sivupalkissa. :)

      Poista
  14. Tosi mielenkiintoinen vuosi sulla kuvista päätellen, oli kiva päästä kurkkaamaan mitä 2013 on sun kohdallas pitänyt sisällään :-)
    Oon tekemässä lukuvinkkejä- postausta blogiini, jossa on kuvalinkkejä lempiblogeihini, joten kysynkin, saanko lainata blogistasi pari kuvaa linkkiä varten? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau tottakai saat! :) Kiitos tosi paljon, ihana saada tollanen kunnia! ♥

      Poista
  15. ihan mielettömän hienoja kuvia! wow!

    VastaaPoista
  16. Ihania kuvia ja tosi kiva postaus!! :)

    sitasuntataannanelamasta.blogspot.fi

    VastaaPoista
  17. Ihana postaus!

    http://emmunjahemminblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  18. heippa! mulla on sama kamera kun sulla ja oon miettinyt että saat superhienoja kuvia ihmisistä otettua, että värit tulee hyvin ja ihonsävyt. millä asetuksilla sä oikeen kuvaat noita muotokuvia, koska mulla aina tulee ihan tummia/luonnottomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis mä kuvaan aina manuaalilla, et mulla ei oo mitään tiettyjä säätöjä mitä aina käytän, vaan vaihtelen niitä tilanteen, taustan ja valon mukaan. Ja ylipäätään sen mukaan millasen tuloksen haluun. myös objektiivi vaikuttaa asiaan. Jos yrittää tälläsessä sateisessa ja hämärässä ottaa ulkona kuvia, saattaa olla ettei objektiivin valovoima riitä valoisiin kuviin. Ite kuvaan aina 50 mm objektiivilla ja pidän ISO-arvon mahollisimman pienenä, korkeintaan luku on 400. Yritän yleensä pitää kuvissa mahollisimman pienen tarkennusalueen. Useimmiten käytän esimerkiks just noissa muotokuvissa aika suurta aukon kokoa (eli pieni luku, esimerkiksi f2.2). Mut kaikissa objektiiveissa ei noin pieneks noita lukuja saa... Toi 50 mm objektiivi on nimenomaan tosi valovoimanen ja sillä saa hämärässäkin valosia kuvia.

      Myös kameran asetuksista voi muuttaa värikylläisyyttä ja tasapainoo, mut ite en oikeestaan koskaan siihen asetukseen koske. Jälkikäsittelen myös aina kuvia, et jos oon tosi harmaalla ja hämärällä kelillä ottanu muotokuvia niin tietty kasvot on luonnottoman valkeet ja värit on tosi haaleet. Mut sen saa sitte korjattua jälkikäteen muokkaamalla. Että ei ne kuvat yleensä oo ihan niin hyviä ku miltä ne näyttää ilman muokkausta! Toivottavasti tästä nyt oli ees vähän apua. Tekemällä oppii. :-)

      Poista
    2. totta, muokkaus kyllä muutta kuvaa todella paljon ! oli apua, kiitos :)

      Poista
  19. Ihana postaus, oot ihana ja niiiiiiiin kaunis mun Vera <3

    VastaaPoista