Who am I?

En ees muista koska oisin viimeks tehny postauksen, jossa kerron perustietoja ym. itestäni.  Siitä taitaa olla pari vuotta aikaa, vähintään. Aattelinkin siks, et nyt vois olla kiva paikka pienelle infopläjäykselle, kun muutenkin ollaan nyt uusissa piireissä. Tämä siksi, että blogbookin mukana tuleville uusille lukijoille ja miksei teille vanhoillekin, tulisi vähän käsitystä siitä, millanen tyyppi täällä kirjottelee ja millasta blogia! On myös vähän helpompi päästä alkuun näin ja jatkaa parin päivän sisään vaikka uusien ostosten esittelyllä, what do you think?

115_1

Eli ihan perustiedoista jos lähetään liikenteeseen, niin oon kirjottanu blogia nyt reilut kolme vuotta, mut yhtäjaksosesti kahen ja puolen vuoden verran! Eli aika paljon pieneen ikääni verrattuna. Täytän nimittäin parin kuukauden päästä finally kaheksantoista vuotta (tätä on ootettu, hehe). Oon koko elämäni asunu Hämeenlinnassa ja opiskelen toista vuotta merkonomiks, tarkemmin sanottuna neuvottelevaks myyjäks. Tavotteena ois päästä vielä joskus tekeen kiinteistönvälittäjän töitä, mut eihän sitä koskaan tiiä. Hiljaa hyvä tulee!

Oon luonteeltani vähän sellanen, et en kauaa viihdy paikoillani ja omissa oloissani. Siks mulla on harrastuksia itse asiassa useempikin kappale. Ratsastuksen lopetin just, mut edelleen jatkan kuviskoulun ja vikellyksen maajoukkueen parissa. Tohon jälkimmäiseen meneekin lähes jokainen arki-ilta, varsinkin keväämmällä kun pitäs kisoja varten taas treenailla, huh! Kaiken tän lisäks myös valokuvaan lähes joka päivä. Niin blogin takia, kun omakskin iloks.

Tänne blogin puolelle puran itse asiassa niin ajatuksia kun kameran muistikorttia. Luokittelen itteni ehkä lifestylebloggaajaks, mut mitään tiettyä tyyliä mulla ei ole. Välillä postailen kuvia päivän asuista, välillä kuulumisista. Toisinaan taas kirjotan mielipidetekstejä tai pyhitän koko postauksen ottamilleni valokuville. Kaikki riippuu ihan fiiliksestä ja haluun sellasena tän blogin pitääkin, ilman mitään sen kummempaa kaavaa.

14

Ja jottei tää teksti nyt ihan puulta maistuis ja kyllästyttäs kaikkia, päätin koota tähän alas muutamia tärkeitä ja vähemmän tärkeitä faktoja.

  •  Mä tykkään musiikista, rakastan suomiräppiä. Ei oo sen voittanutta, oikeesti.



  • En osaa olla yksin, enkä tykkää siitä. Tuun nopeesti tosi tylsistyneeks ja kaipaan seuraa. Jos joudun nukkuun yksin, en saa unta koska pelottaa.



  • Oon joskus harrastanu ihan kauheesti erilaisia juttuja. Esimerkiks teatteria ja capoeiraa.



  • Oon jääkiekon ystävä henkeen ja vereen. Jääkiekko on mun lempparilaji ollu itseasias aina, oli kyse sit sm-liigasta tai maajoukkuelätkästä!



  • Omistan kaks maailman söpöintä kissaa ja haluaisin taas hamsterin viiden vuoden tauon jälkeen



  • Aion maalata mun huoneen mahollisimman pian, muhun on iskeny joku sisustuskärpänen…



  • Ja viimesenä: Oon kuunnellu saman biisin nyt 17 kertaa peräkkäin kirjottaessani tätä postausta. JVG feat. Sanni – Venäläist rulettii


116_1 (2)

Vielä kaikille oikein paljon tervetuloa ”uuden” blogin pariin tänne Blogbookkiin. Jos kysyttävää, parannusehdotuksia tai muuta tulee, voi niitä laitella kommenttiboksiin, tai suoraan sähköpostiin (verarawr@hotmail.com) Palaillaan parin päivän sisään ostosten esittelyllä!

8 kommenttia:

  1. jihii tääl ollaa! :3

    VastaaPoista
  2. Hei päivittyykö nää sun postaukset automaattisesti myös bloglovinin seurauslistaan? Kun ainakaan toi uusin ei päivittyny..

    VastaaPoista
  3. En kyllä osaa nyt sanoo, luulin että päivittyy. Mut joudun vissiin laittaan sinne nyt viestiä et vaihtaa mun blogin osotteen sieltä, niin sit pitäs päivittyä! Koitan hoitaa nää seuraamistavat kuntoon mahollisimman pian! :-)

    VastaaPoista
  4. Jeeep, hihii, tähän asti sujunu vielä kaikki ihan hyvin! Opin jopa hyväksyyn kommentit. XD

    VastaaPoista
  5. Noniin sait uuden seuraajan kun muistin tehdä tunnuksen tänne :D ja hyvältä näyttää! :))
    t: sara

    VastaaPoista
  6. Jeee kiva kuulla Sartsu. ♥

    VastaaPoista