VIIME KUUKAUSIEN IPHONEKUVIA

Ensinnäkin, kiitos ihan älyttömästi kaikille jotka edelliseen postaukseen kommentoi niin ihanan tsemppaavaan sävyyn. En millään uskonu saavani edes noin montaa kommenttia liittyen toiveisiin mun blogin jatkamisesta. Ne anto mulle ihan kauheesti uutta puhtia tän homman suhteen ja aattelin, että kun tässä "uudelleen" alotellaan, niin jos nyt heti alkuunsa otetaan pieni kertaus siihen mitä tän muutaman edellisen kuukauden aikana on mun elämässä tapahtunu? Lisää jokapäiväistä laiffia löytyy Instagramista (veraawi), josta monet näistäkin postauksen kuvista on napattu!

Collage3

1. Lisäsin tän kuvan tänne kahdesta syystä. Eka syy on toi Cubuksen neulemekko, se vaan on niiiin täydellinen. Vähän huono vaan töissä pidettäväks kun ei mulla oo sen kanssa mitään kivoja sukkiksia, höh. Toinen syy on toi tukka, herranjumala en muista koska mulla olis viimeks ollu noin hyvä hiuspäivä. // 2. Joo, mäkin sorruin kuukausi takaperin ostaan ton Anastasia Beverly Hillsin Contour Kitin, kun sen sai Net-A-Porterista vajaalla kolmellakympillä! En mä tota oikein vieläkään osaa mitenkään erityisen hyvin käyttää, mut en kyllä osais olla enää ilmankaan. Huikee tuote! //

collage 7 3. Erään päivän asun #details. Otettiin samasta asusta ihan ootd-kuvatkin, mutta ne ei päätyny koskaan julkaistavaks asti, haha. Huomatkaa, että taas on päällä neulemekko! // 4. Iltavuoron ainoot hyvät puolet: pitkään nukkuminen ja rauhalliset aamut. //

Collage 9  
5. Johonkin kameran muistikortille unohtunu kuva Korkeasaaresta, jossa käytiin Allun kanssa jo joskus elokuun alussa kun tarkeni hameessa ilman sukkiksia. Se oli niin ihana päivä. ♥ // 6. Perhepäivällisellä Cantina Fiestassa. Tääkin jo astetta vanhempi kuva koska tarkeni syödä ulkona. //

Collage  
7. Meitti kaupan pihassa venailemassa että isi hakee kaljaa kesken ajo-opetuksen (vitsivitsi), sillon on aikaa selfieille. Vihdoin tässä vaiheessa on teoriakoe käytynä ja enää muutamien onnistuneiden ruutuunperuutusten jälkeen inssi kutsuu. Oon kieltämättä näin puolentoista vuoden ajoharjottelun jälkeen aika ilahtunu asian etenemisestä. // 8. No vähän lisää hitaita aamuja, ei mulla muita ookkaan enää. //

Collage 8  
9. Ei vitsi kattokaa mitä löysin Prismasta muutama kuukausi sitten. Nyt mulla on kissanruokakuppi oottamassa tulevia Brûnoa ja Boratia. Ostin myös tänään kirpparilta tosi hyväkuntosen kissankuljetuslaatikonkin, mut hei... missä ne kissat on? No odottaa vielä syntymäänsä kasvattajilla, heh.  // 10. Ainon kanssa nauttimassa kauniista keltasesta maisemasta. Nyt ulkona tosin ei enää tolta näytä, ei lähellekään... //

Collage2

11. Asa - Taulu, yks viimeaikojen eniten luukutettu kipale. Tää vaan on niin täydellinen. // 12. Voi minun Miimuvauva. Jos vaan saisin ottaa Miukun mukaan omilleni muuttaessani, en hankkis uusia kissoja vaan veisin kotoa tämän. Miina on elämäni rakkaus! ♥ //

Collage5

13. Tää kuva ihan vaan siks että enää TJ36. 347 lähdettiin ja nyt Allu on sotimassa viimesiä leirejä ja tulee vihdoin joulukuussa kotiin. En vaan enää malta oottaa että tää tuska on ohi!!! // 14. Kynttiläkauden avajaiset meitsin ylähyllyllä. Kattokaa tota ihanaa tarjotinta jonka löysin alkusyksystä kirpparilta. Niin ihana. ♥ Kiinnostasko muuten ostospostaus, oon meinaan tehny vaikka mitä ostoksia niin kirppareilta kun kaupoistakin? //

Collage4

15. No taas vähän auringon ja ruskan kaipailua. Ulkona oli vaan niin nättiä vielä joku aika sitten! // 16. Ja jälleen myös vähän yksityiskohtia yhden päivän asusta. Noi kengät vaan on parhaat ikinä, en melkeen töissä enää muita käytäkkään! //

Collage6 
17. Selfie yhdeltä viime viikkoiselta päivältä töihin mennessä. // 18. Historiallinen kuva - seison bussipysäkillä menossa kohti viimestä pähkinänmyyntivuoroa. Se oli huikeeta sen kuukauden mitä siellä kerkesin oleen, mutta nyt teen kyllä ihan unelmaduunia uudessa paikassa. Vaikka no okei, ei oo urheilukaupan voittanutta vaan samalla viivalla mennään, haha. //

MITES TÄÄ MUN BLOGI?

Mä en oikeestaan edes tiiä mistä mä alottaisin. Mua ehkä vähän jännittää kirjottaa tästä aiheesta ja julkasta tää. Viimesimmästä postauksesta on melkein _kaks_ kuukautta, niinkun tekin ehkä ootte huomannu. Toi tauko taitaakin olla (melkein) pisin mitä mulla on bloggaamisesta koskaan ollutkaan, ja se on ihan oikeesti tuntunu tosi hyvältä. Vaikka onhan tää koko vuosi ollu melkein yhtä taukoo, pakko se on myöntää.

Mutta kyllä mä muistan ajan kun en joskus voinu kuvitella edes yhtä viikkoa jolloin en olis postannu. Otin kerran koneen mukaan jopa neljän päivän Barcelonan reissulle, ihan vaan siks että halusin päivittää tänne kuulumisia reaaliajassa. Mut pakkohan se on oikeesti ääneen sanoa, että kaukana on ne ajat, enkä koe vieläkään erityisesti kaivanneeni blogin pariin. Tai no tietysti aina toisinaan on tullu sellanen fiilis että "pitäskö..." mut en vaan yksinkertasesti saa koskaan avattua läppärin kantta. On niin paljon helpompaa ottaa Ipad syliin ja avata netflix yhellä napin painalluksella. Ja mitä mä oon blogeja kuitenkin taukoni aikana tullu lukeneeks, monilla tuntuu olevan sama ongelma. Monet vielä puoltoista vuotta sitten aktiiviset blogit on hiljenny, ehkä lopettanu kokonaan. Kommenttikatokin tuntuu olevan nykyään melko yleinen ilmiö blogipiireissä.

178
Kun mä vuonna 2010 alotin ensimmäisen kerran bloggaamaan, saatoin kirjottaa postauksia ilman kuvia. Tai jos laitoin kuvia, ne oli otettu tietokoneen webbikameralla keltasessa valossa. Sillon sitä tuli kirjotettua ihan vaan itelleen, enkä mä edes miettiny lukeeko tätä kukaan. Se sama into ja fiilis pysy kehittyessäkin. Järkkäri tuli mukaan kuvioihin, valokuvausharrastus alko ja muoti rupes kiinnostaan. Mutta edelleen, mä tein tätä kaikkee samalla sydämellä kun bloggausurani alkuaikoina. Muistan kun mun blogi oli ehkä oman vuorensa huipulla vuosina 2012-2013, mulla oli inspiraatioo ja paljon olinkin. Postasin lähes päivittäin, ja jokaisella postauksella oli idea ja merkitys. Niitä ei tarvinnu keksiä väkisin ja kaikki kuvat oli hyviä, ilman lavastusta tai hedelmäviipaleiden asettelua. Missä vaiheessa blogimaailmasta katos tää huolettomuus? Missä vaiheessa musta itestäni tuli niin kriittinen, että jouduin ottamaan jonkun postauksen kuvat kolmeen kertaan, eikä ne päässeet silti koskaan julkaistavaks asti? Millon bloggerin avaaminen alko enemmän ahdistaa kun rentouttaa? Ja ennen kaikkea, mihin hävis se inspiraatio ja palava halu bloggausta kohtaan?

Mua jotenkin ahdistaa edes kattella postauksia 2,5 vuoden tai jopa 3 vuoden takaa. Tuntuu, että jokainen postaus oli aidompi kuin nykyään, jokainen kuva parempi, mä kauniimpi, parempi poseeraan ja jopa parempi kuvaamaan. Mua niin ahdistaa kun tuntuu että koko blogi ja minä itte on menny vaan alaspäin näiden muutaman vuoden aikana. Kun vertaan itteäni vanhaan minään, löydän niin paljon virheitä, asioita mistä en pidä itessäni. Jotenkin tuntuu, että mä en ole enää niin hyvä, ja ettei tää blogi ole enää niin hyvä. Hävettää myöntää, mutta mä oon paininu näitten ajatusten kanssa ainakin puoli vuotta. En päivittäin, en ees viikottain, mutta aina silloin kun blogi tulee mun ajatuksiin, silloin mä mietin miks tää oli joskus niin paljon parempi. Osittain näiden ajatusten takia en oo osannu edes kaivata tätä harrastusta kamalasti. Ehkä myös siks, koska kukaan muukaan ei oo kaivannu. Nykyään uusia blogeja ilmestyy päivittäin ja kilpailu on kovaa. Jos haluaa omalle blogilleen seuraajia pitää olla tosi hyvä, aina vaan parempi ja parempi. Kun joskus avaan jonkun ihan tuoreen blogin, jossa on vaikka vaan kolme postausta, saatan ajatella; "Toikin on jo nyt mua parempi, joten miks jatkaa enää?"

Uusi kansio16
Musta on ehkä vähän surullista, että oikeesti ajattelen tälläsiä asioita. Se että vanhojen postausten lukeminen saa mut kaipaamaan elämää kolme vuotta sitten ja tekee olon kaihoisaks, ei vaan oo hyvä juttu. Blogin pitäs olla paikka joka tuottaa iloa niin kirjottajalleen kuin lukijoillekin. Se ote on kadonnu multa jo ajat sitten, ootte tekin sen varmasti huomannu. Mulla vaan kesti melkein vuoden verran myöntää se, myöntää että mun blogin parhaat vuodet on jo takana päin, ja jos joskus haluan vielä saavuttaa sen ja saavuttaa muita asioita mitä sillosesta elämästäni kaipaan, on asialle oikeesti tehtävä jotain. Mun tekis melkein mieli poistaa kaikki, jokaikinen postaus ja vaihtaa blogin nimikin ja alottaa vaan ihan alusta. Mutta mä en aio tehdä sitä vaikka kuinka toisinaan haluaisin. Kaikki mitä tänne oon kirjottanu, kaikki se kasvu henkisesti ja fyysisesti, kehittyminen kuvaajana, punasen langan ja bloggausinnon kadottaminen, ne kuuluu kaikki tänne, mun blogin historiaan. Ne toimii myös todella korkeana rimana, jonne aion vielä joskus uudestaan ylettää. Jostain on nyt vaan kuitenkin alotettava, ja mä päätin, että se uus alku on nyt.

Haluan päästä pois siitä pinnallisesta bloggaamisesta, kuvien lavastamisesta ja siitä, että mä olen vaan etäinen henkilö joka tätä blogia kirjottaa. Haluan päästä taas lähemmäs lukijoita, saavuttaa sen vuorovaikutuksen kommenteissa, kirjottaa postauksia vaan siks että rakastan tätä hommaa ja haluan. Ja ennenkaikkea, mä haluan lukee vanhoja postauksia hymyillen ja ajatella, että oon kehittyny kaikessa parempaan suuntaan. Haluun pystyä ajatteleen, että vuosi 2015 oli mun blogin huonoin vuosi, mutta sitä seuraavat parempia kun koskaan.

159
Mun blogitauko päätty N-Y-T, ja mä oon niin takas kehissä. En tiedä kauanko siihen menee ja kuinka usein mä postaan, mutta aion löytää sen kadonneen kipinän ja punasen langan. Aion olla taas yhtä ylpee mun blogista tulevaisuudessa, kun olin muutamia vuosia sitten päästessäni Indiedays Inspirationiin, tai tullessani valituks moniin suosikkiblogipostauksiin. Koska mä voin kyllä lopettaa bloggaamisen, mutta näin pitkän ajan jälkeen, bloggaaja ei koskaan lähde musta. Aina jokin tässä hommassa vetää mua puoleensa, enkä mä anna muutamien huonompien blogiaikojen pilata tätä kaikkee mitä oon tällä saavuttanu. Sitä paitsi, eikai kaikki niin huonosti voi olla? Mä teen unelmieni duunia, Aleksin vuoden kestäny armeija loppuu ihan kohta ja me päästään muuttaan yhteen. Paljon on ollu muutoksia elämässä ja paljon sellasia on edessä, joten tehdäänpä nyt muutoksia bloginkin suhteen! Niimpä mä hyppään takas bloggerin raiteille, ja toivon, että tekin löydätte uudestaan tänne lukeen mun juttuja!  

Jos teitä on siellä vielä, ilmottakaa itestänne ja kertokaa mitä te toivotte tältä "uudelta" blogilta ja uudelta multa!